Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.

Couscous- salaatti

Kuva
Ihanaa lauantai-iltaa! Ensimmäinen viikonloppu aikoihin, kun on mahdollisuus tehdä melkein mitä vain! Ihanaa! Viimeiset kuukaudet ovat olleet melko rankkoja pitkien työpäivien ja opintojen viimeistelyjen ansiosta ja vapaa-aika on ollut kortilla. Tänään oli pitkästä aikaa mahdollisuus suunnitella päivä vain hetken mielijohteesta, joten sen tein. Mielestäni erityisen ihana päivä: aamulla Hesari kaikessa rauhassa, hieman isompi viikkosiivous, pyykin pesua, parin tunnin ulkoilu auringossa,leipomista ja ruoanlaittoa. Ei siis mitään kovin ihmeellistä, mutta tuntuipa vaan kiireetön aika hyvältä, kun sitä on ollut viime aikoina vähemmän. Saman efektin saattoi huomata ihmisten kasvoilta tänään lämmittävien auringonsäteiden alla. Siksi ne juuri tuntuvatkin niin hyvältä, kun takana on pitkä ja pimeä talvi. Tein iltasyömiseksi hieman couscous-salaattia, vähän ikään kuin kokeilumielessä muutamia tulevia juhlia varten. Maistoin sitä tuossa tehdessäni ja siitä tulikin melko hyvää. Ajattelin jakaa