Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2016.

Tietoa lisää vai taitoa enemmän?

Kuva
Oli hieno lukea tämän viikon uutisista, kuinka jo alakouluissa aletaan opettamaan terveystietoa - ja taitoa. Elämme maailmassa, jossa erilaisia arkikäyttäytymiseen vaikuttavia trendejä tulee ja menee. Sosiaalinen media mahdollistaa ympärivuorokautisen toisten elämän seuraamisen ja vertaamisen. Kun ei ole mitään todellista hätää, päivitellään vaikka postimerkin tyyliseikkaa tai Teemu Selänteen ajatuksia. Lapset juoksevat kunnianhimoisissa harrastuksissa ja vanhemmat taiteilevat viikko kerrallaan logistiikan kanssa enemmän kuin Keskon ja Inexin tavaraliikenne yhteensä. Kaikelle tavalliselle jää kovin vähän aikaa. Tiedättekö, sellaiselle kotoilulle, yhteisille ruokailuhetkille, ulkoiluretkille, pelailulle, leikille jne. Toistamme päivästä toiseen tapoja ja ruutineja, joita emme välttämättä edes tiedosta. Ja yhden asianhan tiedämme kaikki: vanhojen, juurtuneiden toimintatapojen muuttaminen se vasta vaikeaa on. Monelle arki on yhtä ärsykkeiden katkeamatonta ilotulitusta. Samaan aik