Arvostus, kunnioitus ja kultaiset säännöt
Nykyään puhutaan paljon ihmissuhteiden perusarvoista siviilielämässä ja yhtä lailla työelämätaitojen yhteydessä. Ihmisiin vetoavat inhimilliset, pienet, hyvät teot toisia kohtaan, joita sitten mm. sosiaalisessa mediassa jaetaan ja tykkäillään ahkerasti. Yritysjohtajat puhuvat läsnäolosta ja kommunikaation tärkeydestä ja tirauttavat ehkä pari kyyneltäkin jonkin mehukkaan tarinan kera. Onnellisuustukimuksia julkaistaan tuon tuosta, joissa kaikissa korostuu kiitollisuus, toisten auttaminen ja omien vahvuuksien tunnistaminen. Kuinka paljon nämä näkyvätkään todellisessa arjessa?
Kauniita asioita kaikki ja ikävä kyllä sanat eivät kyllä aina riitä tekoihin asti. Hyvin tärkeänä perusarvona näen ainakin itse toisen ihmisen kunnioittamisen. Kunnioittaminen syntyy avoimuudesta, rehellisyydestä, kuuntelemisesta, avoimesta vuorovaikutuksesta, hyvästä käytöksestä ja oikeudenmukaisuudesta. Nämäkin ovat niitä kuuluisia kauniita sanoja niin kauan, kunnes rehellisyys näkyy pelkäämättömänä ja avoimena käytöksenä tai keskittyneenä kuuntelemisena ja tahtotilana selvittää, mitä toinen ihminen haluaa minulle kertoa.
Yritän itse arjessa suhtautua kriittisesti, mutta silti ymmärtäväisen inhimillisesti, sekä omaan että muiden käytökseen. Kaunis kultainen sääntö: "kohtele muita niin, kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" pätee aina vain ja edelleen. Jokaisen kohtaamisen yhteydessä on hyvä miettiä asiaa siltä kannalta. Toisaalta, jos tekee mieli arvostella muiden toimia, voisi pohtia: "mitä minä itse tekisin vastaavassa tilanteessa? Onko kritisoinnin rinnalle olemassa jokin parempi ehdotus?" Näillä pääsisi jo pitkälle.
Kunnioitus syntyy arvostamisesta. Jos arvostaa toista, ei halua hukata hänen kallisarvoista aikaansa tai sanoa epäkunnioittavia lauseita edes huumorin varjolla. Me kunnioitamme sitä, mitä arvostamme. Onko halu ylläpitää ystävyyttä, parisuhdetta tai työkaveruutta aitoa? Kuten kaikki tiedämme, toista ihmistä ei voi muuttaa - omaa suhtautumistaan ja käyttäytymistään kyllä. Oikeudenmukainen käytös, toisten huomioon ottaminen ja aidot lämpimät teot, eivät pelkästään lämmitä sen toisen mieltä, vaan niistä tulee myös itselle hyvä olo.
Arvostus, kunnioitus, rakastaminen lähtee ensin itsestä, siirtyy sitten muihin. Omaa heikkoutta on jatkuvasti arvostella toisia, jättää viesti lähettämättä, asioita sanomatta ja oikeuttamalla aina omat tekosensa jonkin syyn varjolla. Sanonta kuuluu: "se ei pelaa, joka pelkää". Kääntäisin tuon päälaelleen: se pelaa, joka pelkää.
Miettimisen arvoista:
Kaikki hyvä punnitaan vain ja ainoastaan arjen teoissa ja valinnoissa. Sanoa voi mitä vain, lukea voi mitä vain ja koulutuksiakin käydä toinen toisensa perään. Teot ovat niitä ainoita, joilla on todellista merkitystä.
Viisautta, lempeä ja lämpöä uuteen viikkoon. :)
Halein,
Maria
Kauniita asioita kaikki ja ikävä kyllä sanat eivät kyllä aina riitä tekoihin asti. Hyvin tärkeänä perusarvona näen ainakin itse toisen ihmisen kunnioittamisen. Kunnioittaminen syntyy avoimuudesta, rehellisyydestä, kuuntelemisesta, avoimesta vuorovaikutuksesta, hyvästä käytöksestä ja oikeudenmukaisuudesta. Nämäkin ovat niitä kuuluisia kauniita sanoja niin kauan, kunnes rehellisyys näkyy pelkäämättömänä ja avoimena käytöksenä tai keskittyneenä kuuntelemisena ja tahtotilana selvittää, mitä toinen ihminen haluaa minulle kertoa.
Yritän itse arjessa suhtautua kriittisesti, mutta silti ymmärtäväisen inhimillisesti, sekä omaan että muiden käytökseen. Kaunis kultainen sääntö: "kohtele muita niin, kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" pätee aina vain ja edelleen. Jokaisen kohtaamisen yhteydessä on hyvä miettiä asiaa siltä kannalta. Toisaalta, jos tekee mieli arvostella muiden toimia, voisi pohtia: "mitä minä itse tekisin vastaavassa tilanteessa? Onko kritisoinnin rinnalle olemassa jokin parempi ehdotus?" Näillä pääsisi jo pitkälle.
Kunnioitus syntyy arvostamisesta. Jos arvostaa toista, ei halua hukata hänen kallisarvoista aikaansa tai sanoa epäkunnioittavia lauseita edes huumorin varjolla. Me kunnioitamme sitä, mitä arvostamme. Onko halu ylläpitää ystävyyttä, parisuhdetta tai työkaveruutta aitoa? Kuten kaikki tiedämme, toista ihmistä ei voi muuttaa - omaa suhtautumistaan ja käyttäytymistään kyllä. Oikeudenmukainen käytös, toisten huomioon ottaminen ja aidot lämpimät teot, eivät pelkästään lämmitä sen toisen mieltä, vaan niistä tulee myös itselle hyvä olo.
Arvostus, kunnioitus, rakastaminen lähtee ensin itsestä, siirtyy sitten muihin. Omaa heikkoutta on jatkuvasti arvostella toisia, jättää viesti lähettämättä, asioita sanomatta ja oikeuttamalla aina omat tekosensa jonkin syyn varjolla. Sanonta kuuluu: "se ei pelaa, joka pelkää". Kääntäisin tuon päälaelleen: se pelaa, joka pelkää.
Miettimisen arvoista:
- Olenko ollu liian kiireinen viestittämään tai soittamaan jollekulle tärkeälle?
- Toiminko arvojeni mukaisesti?
- Odottaako joku vastaustani?
- Oikeutanko oman käytökseni verraten sitä aina johonkin muuhun syyhyn?
- Kunnioitanko toisten arvokasta aikaa? Olenko ajoissa?
- Jätänkö usein sanomatta jotain positiivista ja hyvää mitä kuitenkin ajattelen?
Kaikki hyvä punnitaan vain ja ainoastaan arjen teoissa ja valinnoissa. Sanoa voi mitä vain, lukea voi mitä vain ja koulutuksiakin käydä toinen toisensa perään. Teot ovat niitä ainoita, joilla on todellista merkitystä.
Viisautta, lempeä ja lämpöä uuteen viikkoon. :)
Halein,
Maria
.JPG)
Kommentit
Lähetä kommentti