Maailman helpoin kauraleipä





Me suomalaiset taidamme olla aikamoista leipäkansaa ja meidän perhe ei ainakaan ole siitä poikkeus. Ruisleipää menee monta pussia viikossa ja parhaimmillaan se maistuu leikkeleen ja runsaiden kasvisten kera paahdettuna.


Hyvin usein kuitenkin on tilanne, että leipä on loppu ja olisi kiva saada sitä helposti tuoreena,vaikka keiton kylkeen. Teen paljon itse leipää ihan juuresta asti, mutta arkena ei kertakaikkiaan ehdi. Se on enemmän sellaista viikonloppuun kuuluvaa leppoisaa ajanvietettä.


Olen vuosia tehnyt näissä tilanteissa helppoa vuokaleipää ja haluisinkin nyt jakaa ohjeen myös muille. Helppous perustuu siihen, että ainesosat löytyvät (melko varmasti) kaapista ja tekemiseen ei tarvitse kuluttaa aikaa - se tulee kuin itsestään. Kaiken lisäksi siihen tulee suhteellisen suuri osa kuiva-aineista kauraa, joten terveellisen kuidun määräkin on suurempi.




Ainekset:


3dl kevytmaitoa
1 pss kuivahiivaa
ripaus sokeria
1 tl suolaa
loraus öljyä
1,5 dl kaurahiutaleita
4,5 dl venhäjauhoja
(siemeniä pinnalle)


Lämmitä maito ja sekoita kaikki muut aineet tasaiseksi taikinaksi. Taikinaa ei tarvitse lainkaan vaivata. Anna sen kohota rauhassa 1h ja paista mieluiten silikonisessa vuoassa 200 asteessa n. 40 min.




Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

Halein,

Maria







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runoja rakkaudesta ja elämästä

Arvostus, kunnioitus ja kultaiset säännöt