Mind full vai mindful?
Syksyistä lauantai-iltaa!
Hyvän mielen höpöttelyjä olisi taas tarjolla.
Kirjoittelen täällä kovin levollisella ja voimaantuneella mielellä, nimitäin viikko on sisältänyt monenlaista mukavaa töiden, opiskelun ja vapaa-ajan parissa. Viikolla kävin kuuntelemassa 925-seminaarissa työelämän uusista tuulista,Lean-johtamisesta, mindsetistä ja työn ja muun elämän yhdistämisestä.
Tänään päivän voimaannuttavin hetki oli ehdottomasti hyvien yöunien jälkeen sienimetsällä. Lähdimme tärkeän ystäväni kanssa korit heiluen kohti Sipoon perämetsiä. Lapsuudenystäväni ei ole ehkä ollut yhtä innostunut metsä-ja luontoliikkumisesta kuin minä.Viime syksyn reissusta innostuneena, hän lähti kuitenkin ilomielin mukaan ja keitti meille kahvit termariin. Matkalla haimme tuoreet voisilmäpullat ja nautiskelimme ne kera kahvikupposen pitkospuulla istuskellen. Melkein ketään ei näkynyt metsällä, ainoastaan yksi vanha pariskunta käveli vastaan. Mies oli kävelykepin kanssa ja vaimo piteli sienikoria. Siinä oli jotain todella aitoa ja ihanaa. Vaihdoimme hymyt ja iloiset tervehdykset polun varrella.
Aika kului kuin siivillä, maisemat vaihtuivat ja lämmin tuuli tuntui mukavalta kasvoilla. Ystäväni sanat: "kuinka ihanaa tämä on", kuvasivat varmasti sen hetkistä olotilaa varsin hyvin. Fyysistä aktiivisuutta neljä tuntia vaihtelevassa maastossa, henkistä hyvinvointia luonnon helmassa ja sosiaalista sielunhoitoa tyttöjen höpöttelyillä. Välillä oli vaan ihana olla hiljaa ja keskittyä poimimaan suppiksia pehmeän sammaleen kätköistä. Saimme saaliiksi paljon suppilovahveroita, haaparouskuja ja muutama musta torvisienikin löytyi kuivattavaksi. Jos siis et ole lähtökohtaisesti "metsäihminen", anna silti mahdollisuus ja kokeile sen monella tavalla elvyttävää vaikutusta.
Tässä aiemmin viikolta eräs ihan tavallinen oman elämän tarina, joka pisti hieman miettimään. Eräänä päivänä lupasin töiden välissä käydä moikkaamassa vanhempieni koiraa, kun ajoin siitä ohi ja tällä oli pitkä päivä yksin kotona. Tiesin jo etukäteen, etten ehdi olemaan kuin hetken Adan kanssa - ehkä puoli tuntia. Siinä ehtisi nopean, pienen pissalenkin ja pusi pusi, pari herkkua ja matka jatkuu. Ajoin pihaan, avasin oven ja menin hellittelemään tätä maailman suloisinta otusta. Muutaman hetken ehdin sitä kuonolle pussailemaan ja masua rapsuttelemaan, kun puhelin kilahti ja samaan aikaan tuli pari tärkeää sähköpostia ja muutama tekstari. Päätin kahlata ne läpi ja vastailla asianomaisille. Silittelin samalla toisella kädellä Adaa. Koirakin sen ymmärtää ja miksei ymmärtäisi. Se alkaa aina pökkimään kuonolla, jos tuntee, etten ole läsnä. Se ei ole kiinni edes siitä, kuinka lujaa rapsutan, vaan siitä, olenko sille läsnä siinä hetkessä. Kun pyydän Adaa tuomaan lelun omasta koristaan, tuntuu että hän arvioi ensin, tahdonko sen oikeasti tuovan lelun. Jos samassa hetkessä nappaan kännykän pöydältä tai teen jotain muuta, lelu jää koriin.
Läsnäolon puutoksen voi tuntea ihan kuka vain. Ei pidä aliarvioida koiran tai ihan yhtälailla pienen vauvan kykyä havainnoida tällaisia asioita. Nämä ovat aina niitä kohtia, mitkä herättävät ajattelemaan. Itse olen olut aina tehokkuusajattelija ja kokenut olevani parhaimmillani tehdessäni kuutta asiaa samaan aikaan. Ehkä en olekaan silloin tehokkaimmillani ja ehkä voisin saada enemmän irti kiinnittämällä enemmän huomiota paitsi yhteen asiaan ja toisaalta nykyhetkeen.
Viikonloppu on hyvää aikaa tietoisemmalle toiminnalle, eri aistien herättelemiselle, rentoutumisvaihteelle ja lempeille ajatuksille itsestä ja muista.
Päivän ulkoilusta posket punaisina ja masu täynnä hirvenlihapullia, menen vielä hetkeksi saunaan makoilemaan ja käyn vilvoittelemassa lyhdyn valoa ihaillen. Saattaapi uni tulla. ;)
Illan päätteeksi, ennen nukkumaan menoa suorita seuraava: Hengitä kuusi kertaa syvään, niin että lasket sisäänhengittäessä kolmeen ja uloshengittäessä kuuteen. Mene vasta rentoutuneena nukkumaan ja tuo ajatuksesi menneestä tai tulevasta tähän hetkeen.
Levollisia unia...
Halein,
Maria
Hyvän mielen höpöttelyjä olisi taas tarjolla.
Kirjoittelen täällä kovin levollisella ja voimaantuneella mielellä, nimitäin viikko on sisältänyt monenlaista mukavaa töiden, opiskelun ja vapaa-ajan parissa. Viikolla kävin kuuntelemassa 925-seminaarissa työelämän uusista tuulista,Lean-johtamisesta, mindsetistä ja työn ja muun elämän yhdistämisestä.
Tänään päivän voimaannuttavin hetki oli ehdottomasti hyvien yöunien jälkeen sienimetsällä. Lähdimme tärkeän ystäväni kanssa korit heiluen kohti Sipoon perämetsiä. Lapsuudenystäväni ei ole ehkä ollut yhtä innostunut metsä-ja luontoliikkumisesta kuin minä.Viime syksyn reissusta innostuneena, hän lähti kuitenkin ilomielin mukaan ja keitti meille kahvit termariin. Matkalla haimme tuoreet voisilmäpullat ja nautiskelimme ne kera kahvikupposen pitkospuulla istuskellen. Melkein ketään ei näkynyt metsällä, ainoastaan yksi vanha pariskunta käveli vastaan. Mies oli kävelykepin kanssa ja vaimo piteli sienikoria. Siinä oli jotain todella aitoa ja ihanaa. Vaihdoimme hymyt ja iloiset tervehdykset polun varrella.
Aika kului kuin siivillä, maisemat vaihtuivat ja lämmin tuuli tuntui mukavalta kasvoilla. Ystäväni sanat: "kuinka ihanaa tämä on", kuvasivat varmasti sen hetkistä olotilaa varsin hyvin. Fyysistä aktiivisuutta neljä tuntia vaihtelevassa maastossa, henkistä hyvinvointia luonnon helmassa ja sosiaalista sielunhoitoa tyttöjen höpöttelyillä. Välillä oli vaan ihana olla hiljaa ja keskittyä poimimaan suppiksia pehmeän sammaleen kätköistä. Saimme saaliiksi paljon suppilovahveroita, haaparouskuja ja muutama musta torvisienikin löytyi kuivattavaksi. Jos siis et ole lähtökohtaisesti "metsäihminen", anna silti mahdollisuus ja kokeile sen monella tavalla elvyttävää vaikutusta.
Tässä aiemmin viikolta eräs ihan tavallinen oman elämän tarina, joka pisti hieman miettimään. Eräänä päivänä lupasin töiden välissä käydä moikkaamassa vanhempieni koiraa, kun ajoin siitä ohi ja tällä oli pitkä päivä yksin kotona. Tiesin jo etukäteen, etten ehdi olemaan kuin hetken Adan kanssa - ehkä puoli tuntia. Siinä ehtisi nopean, pienen pissalenkin ja pusi pusi, pari herkkua ja matka jatkuu. Ajoin pihaan, avasin oven ja menin hellittelemään tätä maailman suloisinta otusta. Muutaman hetken ehdin sitä kuonolle pussailemaan ja masua rapsuttelemaan, kun puhelin kilahti ja samaan aikaan tuli pari tärkeää sähköpostia ja muutama tekstari. Päätin kahlata ne läpi ja vastailla asianomaisille. Silittelin samalla toisella kädellä Adaa. Koirakin sen ymmärtää ja miksei ymmärtäisi. Se alkaa aina pökkimään kuonolla, jos tuntee, etten ole läsnä. Se ei ole kiinni edes siitä, kuinka lujaa rapsutan, vaan siitä, olenko sille läsnä siinä hetkessä. Kun pyydän Adaa tuomaan lelun omasta koristaan, tuntuu että hän arvioi ensin, tahdonko sen oikeasti tuovan lelun. Jos samassa hetkessä nappaan kännykän pöydältä tai teen jotain muuta, lelu jää koriin.
Läsnäolon puutoksen voi tuntea ihan kuka vain. Ei pidä aliarvioida koiran tai ihan yhtälailla pienen vauvan kykyä havainnoida tällaisia asioita. Nämä ovat aina niitä kohtia, mitkä herättävät ajattelemaan. Itse olen olut aina tehokkuusajattelija ja kokenut olevani parhaimmillani tehdessäni kuutta asiaa samaan aikaan. Ehkä en olekaan silloin tehokkaimmillani ja ehkä voisin saada enemmän irti kiinnittämällä enemmän huomiota paitsi yhteen asiaan ja toisaalta nykyhetkeen.
Viikonloppu on hyvää aikaa tietoisemmalle toiminnalle, eri aistien herättelemiselle, rentoutumisvaihteelle ja lempeille ajatuksille itsestä ja muista.
Päivän ulkoilusta posket punaisina ja masu täynnä hirvenlihapullia, menen vielä hetkeksi saunaan makoilemaan ja käyn vilvoittelemassa lyhdyn valoa ihaillen. Saattaapi uni tulla. ;)
Illan päätteeksi, ennen nukkumaan menoa suorita seuraava: Hengitä kuusi kertaa syvään, niin että lasket sisäänhengittäessä kolmeen ja uloshengittäessä kuuteen. Mene vasta rentoutuneena nukkumaan ja tuo ajatuksesi menneestä tai tulevasta tähän hetkeen.
Levollisia unia...
Halein,
Maria
.JPG)
Voi juku kun nää sun tekstit ja kaikki kuvat on aina niin ihania ja fiilikseltään niin aitoja että ne oikein syöksyy päälle! :) <3
VastaaPoistaIlo kuulla! :) Se on tarkoituskin - välittää elämän pieniä iloja.
Poista