Joulussa on jotakin...

Kuva on vuosi sitten New Yorkista

Nyt meillä on sitä, lunta! Ihanaa! Valoisuus, tunnelma, puhtaus ja lumiset puunoksat - parasta talvessa.

Kun tuossa toissapäivänä jumituin ostoksilla ollessani parkkipaikalla lumeen auton kanssa, ei ehkä juuri sillä hetkellä tuntunut siltä. Hyvin äkkiä kuitenkin muistin, että pikkuinen taiteltava lumilapio löytyy takapaksista ja ei auttanut muu, kuin alkaa lapioimaan. Ei mennyt kuitenkaan kauaakaan, kun kolme herrasmiestä käveli ohi ja tarjoutui auttamaan, vaikka ehkä lounaalle olivat menossa keskellä työpäivää. Auttoivat hieman työntämällä ja pääsin jatkamaan matkaa. Päiväni oli pelastettu. Ei siksi, että pääsin jatkamaan matkaani, vaan siksi että sain apua. Koomista tilanteessa oli se, että pysähdyin kiittämään miehiä, niin jumituin uudelleen. No kiitokset etukäteen, uusi yritys ja matka jatkui. Sinä päivänä näkyi kyllä liikenteessä useampikin avun tarvitsija, mutta mieltä lämmitti myös se, että lähes jokaisessa tilanteessa oli useampi auttamassa. Lumisade ja myrskytuuliko saa meidät empaattisiksi ja auttavaisiksi? Hienoa joka tapauksessa.

Saman ilmiön olen huomannut joulun lähestyessä. Ihmiset aktivoituvat hyväntekeväisyysmielessä. Pimeyden ja kylmyyden keskellä hellyys ja läheisyys tuntuvat luontevilta. Läheisten haudat täyttyvät kynttilöillä ja ensi viikolla hiljennytään juhlistamaan itsenäistä isänmaatamme. Hienoja asioita. Jouluna saa luvan kanssa herkistellä, koska kaikki muutkin tekevät niin.

Joulumieli on vallannut omankin mielen. Tottakai to do-listalla on paljon kaikenlaista puuhaa lahjojen ostamisesta kaappien siivoamiseen, mutta kuitenkin päällimmäisenä muistilistassani lukee erilisia hyväntahdon asioita. Siivoilin kaapeista tarpeetomia vaatteita, jotka toimitan joulupatakeräykseen. Kalenterissa lukee muistutus verenluovutuksesta ennen pitkiä pyhiä ja joka päivä toteutan erilaista joulukalenteria laittamalla pienen rahasumman sivuun, jonka sitten ennen aattoa aion lahjoittaa Lastenklinikoiden Kummeille. Tarkoituksenani ei ole luetella näitä, vaan itsekin havahduin siihen, että jostain syystä auttamisen halu on tähän aikaan suurimmillaan.

Jouluna myöskin lapsuusajat palaavat elävästi mieleen. Muistan, kuinka menimme aina jouluna käymään isoäidillä. Siellä oli aina punaiseen maitoon ja voihin tehdyt laatikot ja kinkku leivinuunissa paistettuna. Tänä jouluna isoäitini on 92-vuotias ja teen hänelle jouluksi laatikot. Kyllä, punaisesta maidosta, kermasta ja oikeasta voista. Hienoa oli saada sitä hellyyttä ja huolenpitoa silloin, mutta vielä hienompaa sitä on antaa.

Joulussa todella on jotakin!

Ihanaa odotusta!

Kanelin tuoksuisin terkuin,

Maria