Don't worry, be happy!















Kuten me kaikki sen tiedämme, elämä on tietynlainen vuoristorata. Välillä tulee ylämäkiä, tiukkoja paikkoja, joista selviytyäkseen tarvitsee ehkä hieman ulkopuolista voimaa ja energiaa, joka työntää vaunun ylös saakka. Kun joku vaikeus on voitettu, saadaan ehkä kokea hetken huumaa huipulla, eteenpäin menemiseksi ei tarvitse niin kovasti pinnistellä. Joskus voi olla tilanne, että mennään kovaa alamäkeen, ilman että voimme pysäyttää vauhtia ja edessä saattaa olla kenties pimeä tunneli. Emme välttämättä tiedä, mitä tunnelin toisessa päässä on, tuleeko vettä niskaan, puhaltaako joku yllämme saippuakuplia vai olemmeko tulleet perille. Nämä kaikki kuuluu elämään ja se tekee elämästä juuri niin ainutlaatuisen ja tuo siihen syvyyttä.

Tärkeintä on luottaa siihen, että ennemmin tai myöhemmin kaikki järjestyy. Eihän mikään asia ole jäänyt tähänkään asti tavalla tai toisella järjestymättä!? Työssäni minulla on ollut ilo seurata vuosien ajan erilaisten ihmisten elämää. Personal Trainerin työ on loppujen lopuksi hyvin vähän fyysistä liikeiden keksimistä, vaan ainakin itse pyrin aina totaaliseen läsnäoloon ja kokonaisvaltaisten elämyksien tuottamiseen. Jos jokin asia vaivaa, siitä on hyvä jutella ja ehkä pähkäillä kaksin, koska silloin treenitkin sujuvat paremmin! Nämä ihmiskohtalot ja tarinat ovat opettaneet minulle paljon. Joku viikko asiat saattavat olla aivan nurin kurin. Silloin usein kehoitan ihmisiä miettimään, onko asialle tehtävissä jotain. Jos on, se on hyvä hoitaa nyt, eikä huomenna. Jos ei, sitä on turha murehtia. Tätä kautta monessa tapauksessa seuraavalla viikolla asiat ovatkin olleet taas paremmin, kuin aikoihin. Menetetyn työpaikan tilalle on saatu uusi, entistä parempi. Uusi poikaystävä ehdokas on kävellyt vastaan juuri siitä ovesta, jonka et edes tiennyt olevan auki. Tai ehkä muuten vaan on tullut punnittua omaa elämää ja todettua niin monen asian olevan hyvin. Mitä vaan, missä vaan, milloin vaan voi tapahtua. Pahoja asioita ei suotta kannata pelätä, mutta avoin mieli auttaa kohtaamaan jotain uutta ja ihanaa!

Minkään asian ei tarvitse välttämättä konkreettisesti muuttua, voidaakseen paremmin. Oman asennoitumisen ja asenteen muutos on usein se merkittävä tekijä! Jos keskittää huomiota negatiivisiin asioihin, negatiiviset tuntemukset lisääntyvät. On ihan luonnollista, että päivittelemällä jonkin ihmisen huonoa käytöstä tai tapahtunutta virhettä, tekee vain pahemman olon itselleen. Kun taas keskittää huomiota posivisiin asioihin ja antaa ilon tulla, jos sille on aihetta, mieli paranee.

Välillä eteen tulee vain niin raskaita asioita, että on vaikea ajatella positiivisesti ja suunnata katsetta tulevaan. Laita silloin oikea kätesi vasemman rinnan päälle, pysähdy ja mieti mitä tunnet ...siinä yksi syy jatkaa elämää ja nauttia sen ainutkertaisuudesta :) Sydämellistä viikonloppua ystävät!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runoja rakkaudesta ja elämästä

Arvostus, kunnioitus ja kultaiset säännöt

Tietoa lisää vai taitoa enemmän?